Vietin 10 päivää La Palman kauniilla ja vuoristoisella saarella Kanarialla. Tamin ja Blasin sain kotihoitoon viereiseen taloon, sinne missä terrieri-mix Kaapo asustelee. Oli tosi helpotus että sain koirat kotihoitoon. Olivat kuulemma olleet tosi helppoja verrattuna villiin Kaapoon, eikä ikäväkään ollut vaivannut. Eniten pelkäsin että Tami pääsee karkuun ja siksi tuhansia kertoja vannotin, että Tamin hihna on oltava aina vyötärövarmistimessa kiinni. Tami ja Blas tulivat ovelle aivan kuin tietäen että nyt lähdetään kotiin ja ovat olleet ihania höpönassuja, joita minulla oli jo kauhea ikävä. 

 

Lupasin kirjoitella tänne tapaamisestani Saksalaispariskunnan Wernerin ja Brigitten kanssa La Palmalla. Ennen matkaa löysin heidän nettisivunsa, joissa kerrotaan että he ovat pelastaneet useita koiria La Palmalla, ja otin heihin yhteyttä. Werner ystävällisesti kutsui minut käymään heidän luonaan selvitettyään ensin että he asuvat vuorten takana melko vaikeakulkuisessa paikassa ja ovat buddhalaisia ja kasvisyöjiä. Kun Werner vielä kirjoitti että voisin asua heidän asuntovaunussaan ilmaiseksi jos haluan, niin pakkohan tuo paikka ja nuo ihmiset oli käydä katsomassa.

 

Paikka todella oli melkosen korvessa pitkän vuoristomatkan takana. Hyppäsin liian aikaisin bussista pois, joten jouduin kävelemään ylimääräiset viisi kilometriä vuoristotietä. Onneksi suunta oli alaspäin rannikolle eikä ylös vuoristoon päin ja masemat olivat huimaavan kauniit. Kun sitten löysin oikean tienhaaran soitin Wernerille ja hän tuli hakemaan minut farmarijeepillään (Onneksi koska kivistä kapeaa tietä olis ollut vielä pari kilometriä alaspäin). Kun istuin auton etupenkille minua tervehtivät iloisesti kolme pientä koiraa nuolemalla naamani. Werner oli noin 50-kymppinen iloinen mies ja puhui sujuvaa englantia ja espanjaa. Hän kertoi heti että aasit ovat jossain päin hänen aidatulla alueellaan, jota oli useita hehtaareja, mutta niitä ei nyt näkynyt missään. Kolme aasivanhusta hän oli pelastanut. Kun pääsimme alas heidän talollee, meitä oli vastassa 20 koiraa lisää. Suurin osa koirista oli talon suurella pihaterassilla, joka oli aidattu. Näkymät merelle olivat aivan mahtavat ja vuoristotuuli puhalsi mukavan viileästi. En kunnolla ehtinyt tervehtiä Brigitteä, Wernerin vaimoa kun he molemmat joutuivat lähtemään käymään jossain. Pyysin saada jäädä terassille koirien kanssa odottamaan ja niinpä minä sitten istuin siellä 23 koiran kanssa muutaman tunnin (5 koirista oli toisella aidatulla alueella).

 

Melkoisia persoonia olivat nuo koirat. Terassilla oli pitkä sohva, johon istuin ja siihen koirat sulassa sovussa tulivat vuorotellen hakemaan rapsutuksia. Vain kaksi koiraa olivat omissa oloissaan. Brigitte kertoi myöhemmin että toinen pelkäsi kaikkea (mutta selvästi luotti Brigitteen) ja toinen oli muuten vaan häiriintynyt. Sillä oli pakkoliikkeitä ja saattoi kuulemma olla arvaamaton, mutta ei se minusta muuten näyttänyt mitenkään kärsivältä, vaan sellaiselta hassulta hölmöltä. Mutta en siis yrittänyt lähestyä näitä kahta koiraa, koska huomasin että ne olivat pelokkaita. Alhaalla autotallissa oli iso iäkäs schäferi, jolla takapää oli niin huonona, että Wernerin piti auttaa koira makaamaan. Minulta melkein pääsi itku enkä heti ymmärtänyt että miksi he eivät vie koiraa lopetettavaksi. Se selvisi sitten myöhemmin, kun he kertoivat että todellakin ovat buddhalaisia ja heidän filosofiansa mukaan kärpästäkään ei saa tappaa. Hämmästelin myös sitä että kun kerroin että yhdellä koiratarhalla Teneriffalle pidettiin koiraa 8 vuotta häkissä, niin Brigitte sanoi että sehän on hyvä asia siksi että koiraa ei lopetettu. Minun mielestä on eläinrääkkäystä pitää koiraa pienessä häkissä koko ikänsä, mutta en alkanut asiasta kiistelemaään. Tuo scäferi vieläkin painaa mieltäni ja aion vielä yrittää kirjoittaa Wernerille ja Brigittelle että veisivät koiran lopetettavaksi. Muuten Werner ja varsinkin Brigitte olivat selvästi omistatuneet pitämään huolta koirien hyvinvoinnista parhaansa mukaan.

 

Toisella aidatulla alueella kävimme tervehtimässä kahta noutaja-mixiä ja yhtä maailman kauneinta Kanarianpodencoa. Metsästäjä oli jättänyt koiran eläinlääkäriin, kun sillä oli muka joku vika takajalassa, eikä siitä enää ollut metsästäjäksi. Brigitte oli tosi mielissään että metsästäjä oli vienyt koiran eläinlääkäriin, kun yleensä he eivät sitä tee, vaan lopettavat itse käyttökelvottomat koirat. Kanariallahan on perinteisesti heitetty koirat rotkoon, kun niistä on haluttu päästä eroon.   

 

Pentutehtailua Werner ja Brigitte kertoivat tapahtuvat myös paljon ja sen huomasi katukuvastakin. Koko matkan aikana näin vain kaksi isompaa koiraa hihnassa. Suosituimmat lemmikit näyttivät olevan chichuahuan kokoisia. Kaikkein kurjinta oli kuulla että banaaniviljelijöiden käyttämät myrkkysyötit rotille pitävät saarella huolen siitä että kulkukoirakantaa tai -kissakantaa ei pääse syntymään. Werner ja Brigitte olivat menettäneet neljä koiraa tälle myrkylle ennen kuin muuttivat nykyiseen paikaan, jonka aitasivat.  Myrkky ei ole tavallista rotanmyrkkyä vaan niin kovaa ainetta että viljelmillä työskentelevät ihmisetkin sairastuvat ja kuolevat nuorina. Eläimen myrkky tappaa 15 minuutissa ja mitään ei ole tehtävissä. 15 minuuttia on pitkä aika kärsiä  : ( Onneksi noita Kanarianbanaaneja ei tuoda Suomeen. En ostanut  niitä enää matkan aikanakaan.

 

Itse epäilen että viljelijöiden asettamien myrkkysyöttien lisäksi kunnat pitävät huolen siitä että kulkukoirakantoja ei pääse syntymään. Matkustin saaren läpikotaisin pienmpiä maaseutukyliä myöten ja kulkukoiria ei tosiaan näkynyt. Vielä 10 vuotta sitten ne kuuluivat ainakin Teneriffalla katukuvaan joka kaupungissa. Paljon varmaan tapahtuu "siivousta".

 

Brigitte kertoi myös miksi 5 koiraa olivat eri aitauksessa. Ne olivat odottamassa kotia. kaikki muut 18 koiraa olivat siis heidän perheenjäseniään ja ne eivät olleet adoptoitavina. Melkoinen perhe. Brigitte olikin tosi iloinen pelkästään siitä että rapsuttelin koiria yhden päivän ajan. Hänellä kuin ei kädet kuulemma riittäneet kaikille koirille. Hän toivottikin kaikki vapaaehtoiset tervetulleiksi. Brigitte keitti puurot kaikille koirille ja siinä on kova työ, lisäksi suurin osa koirista oli melko pitkäkarvaisia ja ne tarvitsisivat melkein päivittäistä turkinhuoltoa. Jos joku innostuu nyt käymään Werneri ja Brigitten luona niin laitan tähän heidän sähköpostiosoitteensa. Majoitukseksi he tarjoavat asuntovaunua, jossa on iso sänky, vessa ja suihku ja muistaakseni myös keittomahdollisuus. Mutta siis auto olis tosi hyvä olla vuokrattuna jos tuonne lähtee pidemmäksi ajaksi ja eikä espanjankielentaidostakaan ole haittaa (hyvin harvat La Palmalla puhuvat englantia). Myös parempi majoitus on mahdollinen jos siitä haluaa maksaa. Werner ja Brigitte vuokraavat maillaan olevia maalaistaloja. Taloissa on kaikki mukavuudet (jopa pesukone ja internet-yhteys). Sähköpostiosoite Brigittelle ja Wernerille on: ecocasa@lapalma1.de 

 

Otin melkoisen monta kuvaa paikasta ja koirista, mutta koska minulla on antiikkinen filmikamera kuvat tuleva tänne joskus myöhemmin.