| Tami's profileTAMIN JA BLASIN TARINAPhotosBlogLists |  Tools  Help |
TAMIN JA BLASIN TARINAEspanjankoirien elämä Suomessa May, 2008 Vuosi 2008 toukokuu Onpas aika vierähtänyt. On tämä blogi melkein unohtunut, mutta onneksi sen olemassaolosta muistuttivat Karoliina ja Marika; kaksi loistoeläinihmistä ja eläinhoitajaa, jotka lähtivät La Palmalle Wernerin ja Brigitten luo auttamaan heitä eläintenhoidossa. Ihanaa että löytyy ihmisiä, jotka haluvat auttaa ihmisiä ja eläimiä. Tami ja Blas voivat molemmat hyvin ja ehkä vähän liiankin paksusti. Tänään tuli vinttarisekoitus vastaan ja huomasin kuinka pulskassa kunnossa molemmat ovat. No ehkä ei vielä ole suurta aihetta huoleen, koska eläinlääkäri sanoi viime käynnillä maaliskuussa kun olimme rokotuksia uusimassa, että siinä ja siinä on molempien paino, että nyt ei tarvi enää lihoa kummankaan. Täytyy alkaa vähän pienentään annoksia. Makupaloja en juurikaan noille anna, joten taitaa olla sit annokset vähän liian suuria. Voi näitä elintaso-ongelmia. Mutta en todellakaan halua että kummastakaan tulee vatsaansa perässä raahaavia tankkeja jo tässä iässä. Ikää Tamilla on nyt n 3 vuotta ja Blasilla 1,5 vuotta. Tami ei ole karannut enää viime syksyn 8 tunnin karkureissun jälkeen. Niin pahat traumat minulle vaan on jäänyt noista karkureissuista, että olen joutunut oikeen todenteolla siedättämään itseäni siihen että voin suht rentoutuneesti olla koirapuistossa, mutta en todellakaan mitenkään täysrelana siellä seisoskele, vaan aika hysteerisesti kyttään portteja, ettei vaan kukaa tule ja pidä porttia yhtä nanosekuntia liian pitkään auki. Tamilla on ollut syksyn karkureissun jälkeen valjaat ja panta yhdistelmä jotka on kevyesti kiinitetty toisiinsa siltä varalta että jompikumpi pettää. Pantavaljas yhdistelmässä on se hyvä puoli että veto ei kohdistu lainkaan kaulaan muuta kuin sit jos tosiaan tulee hätätilanne ja valjaat jostain syystä pettäisivät (sekin tapahtu kerran, siis lukko aukes). Sitten Tamilla on kaksi fleksiä siltä varalta että toinen pettää; suurempi ja pienempi teipattuna yhteen. Olen kyllä nyt ajatellut että ostan uuden ison fleksin ja luovun toisesta varafleksistä, koska Tamiin kohdistuva veto on melko suuri noiden kahden hihnan kanssa. Blas kulkee pelkillä valjailla ja pienellä fleksillä kun ei ole vaaraa että poika karkais. Blasin hylännyt metsästäjä (tarhatyöntekijä käy kiertään metsästäjien luona ja ottaa hylätyt koirat ettei niiden tarvi kokea julmaa lopetusta) oli ihan oikeassa siinä että ei ole Blasista metsästäjäksi. Silloin kun olen Blasia pitänyt vapaana niin sille tulee melkein hätä jos joutuu 10 metriä kauemmaksi minusta. Käytiin koko talvi metsälenkkejä eikä juuri ollenkaan koirapuistossa. Selvästi nuo molemmat nauttii paljon enemmän metsälenkeistä, vaikka ei voi vapaana pitääkään kun koirapuistossa oleskelusta, vaikka sitäkin on hyvä aina silloin tällöin tehdä ihan muihin koiriin sosiaalistumisen ylläpitämiseksi. Muuten nuo kaksi on aivan ihania mussukoita. Talvella toinen nukkui peiton alla mun vatsapuolella ja toinen selkäpuolella. Tamin tulee aina jonkun ajan kuluttua kuuma ja se lähtee lattialle viilenteleen, mutta Blas kuumaverikkö nukkuu vaikka koko yön eikä yhtään ala läähättään vaikka mun olis jo tosi kuuma. Toisaalta Tami on edelleen sama vanha itsenäinen neiti, joka saattaa mennä toiseen huoneeseen, vaikka koko yöksi nukkumaan. Tykkää olla täällä työhuoneessa, kun pidän ikkunaa pakkasellakin auki. Ja kyllä Blaskin hyvin nukkuu välillä nojatuolissa.. On niin ihmeellistä miten koirillakin on niin vahva läheisyydentarve (puhumattakaan siitä rapsutusten tarpeesta :) Ens tilistä ajattelin ostaa canicross vyön johon yritän saada kiinnitettyä molempien fleksit. Katsotaan minkälaisia metsälenkkejä sillain mennään. Blasille pitäis ostaa uudet valjaat kun nuo vanhat ovat osoittautuneet huonoiksi siinä mielessä että pyörivät päälllä. Blas alko käveleen kummasti sivuttain kun huomasin että valjaat on tosi huonot. Fiksasin niitä sitten niin että ovat nyt paremmat mutta eivät silti tarpeeksi hyvät. Sitten olen ostanut 130 metriä ohutta köyttä, jonka kassa olis tarkoitus lähteä pelloille kirmaileen. Kiinnityssysteemi on vielä vähän kehittelyvaiheessa, joten ei olla vielä päästy tätä superpitkää "liinaa" kokeileen. September, 2007 Tamista ja BlasistaPaljon olen Nitan takia itkenyt ja ollut siitä huolissani ja suruissani että tälläistä Suomessakin tapahtuu että koiria hylätään. Toisaalta olen kyllä saanut lisäpontta myös siihen että vaikka olen aktiivisesti toiminut ulkomaiden löydökoirien puolesta tässä viimeiset pari vuotta niin pitää ehdottomasti kiinnittää myös kotimaan tilanteeseen huomiota, vaikka hylättyjen koirien mittakaava onneksi onkin melko erilainen esim. Suomessa ja Espanjanssa. Tamista sen verran että se karkasi toissayönä valjaista ja teki tähän asti pisimmän karkureissunsa - oli 7 tuntia poissa. Tai kävi aina minua katsomassa kun alhaalla kävin ja lähti taas lujaa pois. Laitan rapun viereen peiton ja yöllä kun menin klo 5 katsomaan niin siinä peiton päällä makasi pieni värisevä tyttö. Tamilla on nyt valjaat ja kaulapanta ja se kulkee kahdella flexillä niin että toinen on kiinni pannassa ja toinen valjaissa. Lisäksi lukot on erityistekoisia ruuvattavia venelukkoja. Koirapuiston portin altakin tuo jälleen karkasi (oli 3 tuntia ajossa) ja kerran flexin vanha lukko petti, jolloin juoksi n. tunnin keskuspuistossa, missä on vilkaasti liikennöity Hämeenlinnan tie vieressä. Alan olla niin uupunut näinhin Tamin karkureissuihin, joita aina sattuu vaikka olen kuinka yrittänyt varautua kaikkeen mahdolliseen, että olen päättänyt nyt ottaa yhteyttä johonkin sellaiseen ihmiseen jolla on kokemusta metsästyskoiran vietin saamisesta hallintaan (vaikkakaan en sitä kyllä nyt tässä vaiheessa vielä uskokaan että on mahdollista). Stressitasoa ehkä saa jollain keinoin vähän laskettua ja sekin olisi hyvä. Blas taas on kuin onkin mamin pieni paimensylikoira. Sillä ei tunnu olevan mitään haluja lähteä metsästyretkille. Ihanaa. Mitään ongelmia ei Blasin kanssa ole ilmennyt ja sisäsiitihän poika on ollut jo pitkän aikaa. IHanan höppänä luonne kun taas Tami on viekas pikkukettu mutta ihana taas omalla tavallaan. . Nita Pohjois-Haagan löytökoiraBlasilla oli 1-vuotis päivät (12.9), mutta emme ehtineet niitä kovin juhlia kun hoidossani oli Nitaksi nimeämäni Pohjois-Haagasta vapaana juoksemassa löytynyt Nita koira. Lainaan tähän eräälle koirafoorumille kirjoittamaani: 11.9 Eilen päivällä meinas sydän pystähtyä kuin näin koiran juoksevan vilkkaasti liikennöidyn Näyttelijäntie yli. Ehdin nähdä vain että koira oli musta. Muutama ihminen näkyi seuraavan tilannetta ja kysyin heiltä että oliko koira ilman omistajaa. Sanoivat että oli ja sillä ei ollut pantaa ja metsään päin juoksi. Minulla oli hoitokoira Kaapo mukana ja lähdettiin siihen suuntaan mihin koira oli kadonnut. Hetken kuluttua näinkin mäellä laihan nuoren mustan koiran. Koira oli tosi liukas liikkeissään ja ei antanut ottaa kiinni, eikä tullut ottamaan makupaloja. Kovasti sitä kyllä olis kiinnostanut leikkiä Kaapon kanssa. Yrtin vielä houkutella sitä juoksemalla meidän rappuun päin ja se seurasikin ihan ovelle asti, mutta kun aukasin oven se lähti lujaa karkuun. 12.9 Nita voi hyvin. Tänään harjoiteltiin yksioloa ja uskon että tyttö kyllä oppii olemaan yksin kunhan sen kanssa jaksaa harjoitella. Edelleenkään en halua viedä tyttöä koirahoitola-olosuhteisiin, koska uskon että se elää täällä meidän kanssa stressittömämmin kuin jossain häkissä (varsinkin kun on tuota eroahdistusta). Eilen oltiin pitkään koirapuistossa ja Nita on kyllä tosi iloinen ja sosiaalinen koira. ...Sain juuri tietää mitä laki asiasta sanoo eli : 27.9 Viikon Nita ehti oleen hoidossani kunnes minun oli pakko viedä se löytöeläintaloon. Omistaja soitti ja sanoi että ovat tulleet toisiin aatoksiin ja haluaisivat sittenkin Nitan takasin. Koska en voinut eläinsuojelulain takia Nitaa luovuttaa heille suoraan minun piti viedä se löytötaloon, missä se nyt on odottanut hakijoitaan yli viikon. En usko että omistaja sitä enää hakee. Nita on ennenkin ollut löytötalossa ja olen yritän lohduttautua sillä että siellä on tuttuja hoitajia ja se ei niin kauheesti stressaisi siellä. Toivon vain että Nita saa mahdollisimimman pian uuden hyvän kodin.
July, 2007 Koiraterveiset La Palman saareltaVietin 10 päivää La Palman kauniilla ja vuoristoisella saarella Kanarialla. Tamin ja Blasin sain kotihoitoon viereiseen taloon, sinne missä terrieri-mix Kaapo asustelee. Oli tosi helpotus että sain koirat kotihoitoon. Olivat kuulemma olleet tosi helppoja verrattuna villiin Kaapoon, eikä ikäväkään ollut vaivannut. Eniten pelkäsin että Tami pääsee karkuun ja siksi tuhansia kertoja vannotin, että Tamin hihna on oltava aina vyötärövarmistimessa kiinni. Tami ja Blas tulivat ovelle aivan kuin tietäen että nyt lähdetään kotiin ja ovat olleet ihania höpönassuja, joita minulla oli jo kauhea ikävä.
Lupasin kirjoitella tänne tapaamisestani Saksalaispariskunnan Wernerin ja Brigitten kanssa La Palmalla. Ennen matkaa löysin heidän nettisivunsa, joissa kerrotaan että he ovat pelastaneet useita koiria La Palmalla, ja otin heihin yhteyttä. Werner ystävällisesti kutsui minut käymään heidän luonaan selvitettyään ensin että he asuvat vuorten takana melko vaikeakulkuisessa paikassa ja ovat buddhalaisia ja kasvisyöjiä. Kun Werner vielä kirjoitti että voisin asua heidän asuntovaunussaan ilmaiseksi jos haluan, niin pakkohan tuo paikka ja nuo ihmiset oli käydä katsomassa.
Paikka todella oli melkosen korvessa pitkän vuoristomatkan takana. Hyppäsin liian aikaisin bussista pois, joten jouduin kävelemään ylimääräiset viisi kilometriä vuoristotietä. Onneksi suunta oli alaspäin rannikolle eikä ylös vuoristoon päin ja masemat olivat huimaavan kauniit. Kun sitten löysin oikean tienhaaran soitin Wernerille ja hän tuli hakemaan minut farmarijeepillään (Onneksi koska kivistä kapeaa tietä olis ollut vielä pari kilometriä alaspäin). Kun istuin auton etupenkille minua tervehtivät iloisesti kolme pientä koiraa nuolemalla naamani. Werner oli noin 50-kymppinen iloinen mies ja puhui sujuvaa englantia ja espanjaa. Hän kertoi heti että aasit ovat jossain päin hänen aidatulla alueellaan, jota oli useita hehtaareja, mutta niitä ei nyt näkynyt missään. Kolme aasivanhusta hän oli pelastanut. Kun pääsimme alas heidän talollee, meitä oli vastassa 20 koiraa lisää. Suurin osa koirista oli talon suurella pihaterassilla, joka oli aidattu. Näkymät merelle olivat aivan mahtavat ja vuoristotuuli puhalsi mukavan viileästi. En kunnolla ehtinyt tervehtiä Brigitteä, Wernerin vaimoa kun he molemmat joutuivat lähtemään käymään jossain. Pyysin saada jäädä terassille koirien kanssa odottamaan ja niinpä minä sitten istuin siellä 23 koiran kanssa muutaman tunnin (5 koirista oli toisella aidatulla alueella).
Melkoisia persoonia olivat nuo koirat. Terassilla oli pitkä sohva, johon istuin ja siihen koirat sulassa sovussa tulivat vuorotellen hakemaan rapsutuksia. Vain kaksi koiraa olivat omissa oloissaan. Brigitte kertoi myöhemmin että toinen pelkäsi kaikkea (mutta selvästi luotti Brigitteen) ja toinen oli muuten vaan häiriintynyt. Sillä oli pakkoliikkeitä ja saattoi kuulemma olla arvaamaton, mutta ei se minusta muuten näyttänyt mitenkään kärsivältä, vaan sellaiselta hassulta hölmöltä. Mutta en siis yrittänyt lähestyä näitä kahta koiraa, koska huomasin että ne olivat pelokkaita. Alhaalla autotallissa oli iso iäkäs schäferi, jolla takapää oli niin huonona, että Wernerin piti auttaa koira makaamaan. Minulta melkein pääsi itku enkä heti ymmärtänyt että miksi he eivät vie koiraa lopetettavaksi. Se selvisi sitten myöhemmin, kun he kertoivat että todellakin ovat buddhalaisia ja heidän filosofiansa mukaan kärpästäkään ei saa tappaa. Hämmästelin myös sitä että kun kerroin että yhdellä koiratarhalla Teneriffalle pidettiin koiraa 8 vuotta häkissä, niin Brigitte sanoi että sehän on hyvä asia siksi että koiraa ei lopetettu. Minun mielestä on eläinrääkkäystä pitää koiraa pienessä häkissä koko ikänsä, mutta en alkanut asiasta kiistelemaään. Tuo scäferi vieläkin painaa mieltäni ja aion vielä yrittää kirjoittaa Wernerille ja Brigittelle että veisivät koiran lopetettavaksi. Muuten Werner ja varsinkin Brigitte olivat selvästi omistatuneet pitämään huolta koirien hyvinvoinnista parhaansa mukaan.
Toisella aidatulla alueella kävimme tervehtimässä kahta noutaja-mixiä ja yhtä maailman kauneinta Kanarianpodencoa. Metsästäjä oli jättänyt koiran eläinlääkäriin, kun sillä oli muka joku vika takajalassa, eikä siitä enää ollut metsästäjäksi. Brigitte oli tosi mielissään että metsästäjä oli vienyt koiran eläinlääkäriin, kun yleensä he eivät sitä tee, vaan lopettavat itse käyttökelvottomat koirat. Kanariallahan on perinteisesti heitetty koirat rotkoon, kun niistä on haluttu päästä eroon.
Pentutehtailua Werner ja Brigitte kertoivat tapahtuvat myös paljon ja sen huomasi katukuvastakin. Koko matkan aikana näin vain kaksi isompaa koiraa hihnassa. Suosituimmat lemmikit näyttivät olevan chichuahuan kokoisia. Kaikkein kurjinta oli kuulla että banaaniviljelijöiden käyttämät myrkkysyötit rotille pitävät saarella huolen siitä että kulkukoirakantaa tai -kissakantaa ei pääse syntymään. Werner ja Brigitte olivat menettäneet neljä koiraa tälle myrkylle ennen kuin muuttivat nykyiseen paikaan, jonka aitasivat. Myrkky ei ole tavallista rotanmyrkkyä vaan niin kovaa ainetta että viljelmillä työskentelevät ihmisetkin sairastuvat ja kuolevat nuorina. Eläimen myrkky tappaa 15 minuutissa ja mitään ei ole tehtävissä. 15 minuuttia on pitkä aika kärsiä : ( Onneksi noita Kanarianbanaaneja ei tuoda Suomeen. En ostanut niitä enää matkan aikanakaan.
Itse epäilen että viljelijöiden asettamien myrkkysyöttien lisäksi kunnat pitävät huolen siitä että kulkukoirakantoja ei pääse syntymään. Matkustin saaren läpikotaisin pienmpiä maaseutukyliä myöten ja kulkukoiria ei tosiaan näkynyt. Vielä 10 vuotta sitten ne kuuluivat ainakin Teneriffalla katukuvaan joka kaupungissa. Paljon varmaan tapahtuu "siivousta".
Brigitte kertoi myös miksi 5 koiraa olivat eri aitauksessa. Ne olivat odottamassa kotia. kaikki muut 18 koiraa olivat siis heidän perheenjäseniään ja ne eivät olleet adoptoitavina. Melkoinen perhe. Brigitte olikin tosi iloinen pelkästään siitä että rapsuttelin koiria yhden päivän ajan. Hänellä kuin ei kädet kuulemma riittäneet kaikille koirille. Hän toivottikin kaikki vapaaehtoiset tervetulleiksi. Brigitte keitti puurot kaikille koirille ja siinä on kova työ, lisäksi suurin osa koirista oli melko pitkäkarvaisia ja ne tarvitsisivat melkein päivittäistä turkinhuoltoa. Jos joku innostuu nyt käymään Werneri ja Brigitten luona niin laitan tähän heidän sähköpostiosoitteensa. Majoitukseksi he tarjoavat asuntovaunua, jossa on iso sänky, vessa ja suihku ja muistaakseni myös keittomahdollisuus. Mutta siis auto olis tosi hyvä olla vuokrattuna jos tuonne lähtee pidemmäksi ajaksi ja eikä espanjankielentaidostakaan ole haittaa (hyvin harvat La Palmalla puhuvat englantia). Myös parempi majoitus on mahdollinen jos siitä haluaa maksaa. Werner ja Brigitte vuokraavat maillaan olevia maalaistaloja. Taloissa on kaikki mukavuudet (jopa pesukone ja internet-yhteys). Sähköpostiosoite Brigittelle ja Wernerille on: ecocasa@lapalma1.de
Otin melkoisen monta kuvaa paikasta ja koirista, mutta koska minulla on antiikkinen filmikamera kuvat tuleva tänne joskus myöhemmin.
April, 2007 Blas kaksi viikkoa kotonaLauantaina tuli kaksi viikkoa siitä kun Blas saapui kotiin. Samana päivänä otettiin side jalasta lopullisesti pois ja nyt poika juoksee koirapuistossa jo melko lujaa. Vielä on Blasin kuitenkin harjoiteltava pikajuoksua jos aikoo mestari -Tamin saada kiini : ) Huomenna mennään vielä näyttään lääkärisedälle Blasin jalkaa, että anturat ovat sellaiset kuin koiralla kuulukin olla. Ensi kuun 12. päivä Blas täyttää 8 kuukautta (passiin merkitty syntymäajaksi siis 12.9.2006). Tami oli saman ikäinen kun tuli mulle. Päivä päivältä huomaan enemmän samankaltaisia piirteita Blasissa ja Tamissa. Molemmat rakastaa näykkimisleikkiä eli näykkivät toisiaan kaulasta hellästi, vaikka välillä kisa näyttää menevän liian hurjaksi ja joudun viheltään pelin poikki. Tami on selvästi kovasti kiintynyt Blasiin. Ekoina päivinä ei päästänyt Blasia lainkaan lähelle vaan ärähteli heti jos se tuli liian lähelle, mutta nykyään se oikein tunkee itseään Blasin lähelle. On todella liikuttavaa nähdä miten koirat kommunikoivat keskenään ja nukkuvat lähekkäin. Herkin hetki (siis minulle oli) kun Tami laittoi kuononsa Blasin selän päälle ja alkoi nukkua siinä. Koirapuistossakin Blas ja Tami enimmäkseen juoksevat ja painivat keskenään, vaikka Blas ottaa tosi hyvin kontaktia myös muihin koiriin. Ulkona Blas seuraa tosi nätisti minua ja Tamia. Blas ei ole vielä osoittanut samanlaista metsästyshulluutta kuin sisarellaan Tamilla, mutta en vielä ole päättänyt että Blas on paimenkoiraluonne, koska tänään ajoi oravan ajohuudolla puuhun. Niin ja söihän Blas tässä yksi ilta raadon, joka todennäköisesti oli kuollut orava. Kyllä oksetti. Jää nähtäväksi kuinka paljon Tami opettaa veikalleen metsästytaitoja. Toivottavasti Blasia ei kiinnosta nuo opit kauheesti. Eilen mietin että onkohan Blasilla ikävä veljeänsä Sparkyä, joka vielä tarhalla hakee itselleen omaa kotia. Olis kyllä ihana jos Sparkykin tulis Suomeen ja Blas pääsis vielä tapaan veljeään. Täytyy vaan toivoa ettei Sparkyn tarvi kauaa enää olla tarhalla vaan pääsis pian omaan kotiin rapsutettavaksi. Blas osaa jo istua ja mennä maahan. Oppi nuo käskyt yhdessä illassa. Kyllä on viisas poika ! Tietty niitä täytyy vielä harjoitella että saadaan ne varmaksi tilanteessa kuin tilanteessa. Tamihan hyvin harvoin noudattaa käskyjä ulkona vaikka ne sisällä sujuvat melkein moitteettomasti (istu, maahan, paikka, seuraa, tassu..). Blas on niin ahne ruualle, toisin kuin Tami että senkin takia sitä on helppo opettaa. Nyt yritetään opetella irti käskyä, joka on todella tarpeellinen kuin tuo roskaimuri löytää kaiken roinan ulkoa suuhunsa. Tamia ei roskien keräily ole koskaan ihmeemmin kiinnostanut. Että kyllä noissa kahdessa erojakin on paljon. Blas on sellanen pusu- ja sylipoika kun taas Tami ei ole koskaan viihtynyt sylissä. Blas on ihana poitsu ja Tami ihana tytteli. Onneksi on kaksi kättä millä voi yhtäaikaa rapsuttaa molempia. Yksinoloharjoituksia ollaan tehty Blasin kanssa tosi paljon, kun alussa näytti siltä että pojalle saattais helposti tulla eroahdistusta. Kaikki merkit viittaa nyt siihen että nuo kaksi melko rauhallisesti ovat täällä kahdestaan olleet päivän. Viime viikolla kotona odotti yksi kirjastonkirja revittynä, postikortteja, valokuvia ja muuta pientä sälää, mutta niin Tamikin alussa pani palasiksi kenkiä ym kivaa. Tällä viikolla ei tuhoja ole enää tapahtunut. Ainut taantuma on tullut Blasin sisäsiisteydessä. Todennäköisesti en ole siihen panostanut niin tiiviisti kuin yksioloharjoituksiin kun kakatkin tulevat vielä melkein päivittäin sisälle. No en ole huolissani tuosta asiasta. Tamillakin meni muistaakseni yli kolme kuukautta että oppi täysin sisäsiistiksi. Huomenna ajattelin alkaa kokeilla antaa ruoan ennen ulosmenoa kun Blas jotenkin on ymmärtänyt asian niin että aina ruokailun jälkeen käydään vääntään tortut. Pissat sentään tulevat melkein aina jo sanomalehdelle. Kyllä se haju aina tuulettamalla on lähtenyt, vaikka välillä tuntuu että se tarttuu vaatteisiinkin. Ei ole työkaverit kuitenkaan kysyneet että miksi haiset aina paskalle. Tänä aamuna ihmettelin bussissa kun niin voimakkaasti haisi Blasin pissa, kunnes tajusin että poika oli varmaan käynyt pissimässä mun laukkuun. Tälläistä tämä koiranelämä on. Ihanaa. April, 2007 Blas eli Bleisku saapuuBleisku saapui meidän perheeseen eilen. Olen aivan korviamyöten
rakastunut Bleiskuun (korvia muuten Bleiskulla on enemmän kuin Tamilla,
hienot ovat 
). En voi ymmärtää että tuollaista ihanuutta ei joku jaksanut katsella
kuin yhden yön. Bleisku ei ole yhtään ylivilkas poika, vaikka onkin
vasta noin puolivuotias. Hyvin samanoloinen Bleisku on kuin Tamikin,
sisällä. Vielä jää nähtäväksi minkälainen metsästäjä Bleisku on vai
olisko niin että Bleisku ei ole ollenkaan niin kiinnostunut jäniksistä
kuten sisarensa Tami. Se olis tosi jes, mutta olen varautunut toiseen
hurjaan metsästäjäänkin.Ruokahalunsa puolesta Bleisku on sisartansa ahneenpi. Kaikki hotkaistaan oiken vauhdilla ja luita poika puree niin että pää tärisee
Viime yön (ekan yön) poika nukkui juuri siinä missä olin ajatellut että
olis Bleiskulle hyvä paikka - sängyssä minun vieressä. Tami nukkui
"koirien puolella" sängyssä jalkopäässä. Sikeesti Bleisku nukkui. Vain
yhden ainoan kerran heräsin kun Bleisku yritti purra sukkaa jalastaan
pois (vasemmassa etutassussa on märkivä patti, joka pitäis leikata ens
keskiviikkona). Hyvin uskoo kun sanon että ei saa nuolla. Ja hassusti
heittäytyy selälleen aina kun alan korjaileen sukkaa paremmin kiinni. Bleisku on todella hellyydenkipeä. Se melkein alkaa kehrään kun sitä silittää vatsasta. Eilen nukahti mun syliin äänekkääseen tuhinaan kun silittelin sitä. Bleisku selvästi viihtyy sylissä. Jostin syystä Tami ei ole koskaan oikeen viihtynyt sylissä vaikka kyllä sekin nauttii maharapsutuksista sängyllä selällään. Mitään kauheita juoksu tai leikki spurtteja Tami ja Bleisku ei ole vielä ottanut sisällä, mutta eiköhän ne innostu, kunhan Bleisku saa nukuttua ensin väsymystään pois. Taitaa olla aika väsynyt kaikesta pyörityksestä. Mun mielestä molemmat sekä Tami että BLeisku suhtautuu toisiinsa "kunnioituksella". Esim. Tami murahti eilen luuta syödessään, jonka BLeisku heti uskoi. Sitten Tami antoi Bleiskulle jämät luusta. Eli taitaa olla niin että koska Tami on vanhempi, Bleisku arvostaa sitä. Tänään aloitin yksinoloharjoitukset kun huomasin että Bleisku on aika kova seurailemaan. Olen istunut vessassa pitkillä tupakkatauoilla ja käynyt ulkona useasti (ikkuna on auki ja kuuntelen ikkunan alla koirien puuhia). Muutama haukahdus viimeksi kuului, mutta ei sen pahempaa. Tarkoitus olis huomenna olla pois vähän pidempiä aikoja. Nyt molemmat koiruudet nukkuvat aamutouhujen jälkeen. Kyllä elämä on ihanaa ! Kuvia tulee myöhemmin. February, 2007 Ortino ja Rex kylässä ja uudet valjaatTami on vähän alkanut rauhoittuun. Ei enää jatkuvasti väijy koirapuistossa aidan vieressä pupuja vaan juoksee ja leikkii taas muitten kanssa. Saatiin kauan odottamamme vinttikoiravaljaat, jotka olin tilannut Saksasta jo joulukuun alussa. Tami sai arvonsa mukaiset, kultaiset valjaat. Mä sanon niitä Mahardja-valjaiksi kun ovat niin kovin kuninkaallisen näköiset. Tilasin siniset, mutta kultaiset tulivat ja saavat olla. Tamilla on ollut päällä nämä valjaat nyt noin viikon verran ja ei niistä kyllä pääse pakenemaan, että siinä mielessä kannatti odottaa ja maksaa (40 euroa). Hyväpuoli on myös se että valjaat eivät paina kainaloitten alta niinkuin edelliset tekivät.
Viime viikonloppuna olivat Viron koirat Ortino ja Rex meillä hoidossa. Ihania rauhallisia vanhoja herroja molemmat. Tami yritti kovin houkutella Rexiä leikkimään, mutta Rex tuumasi että kyllä tuo on minulle aivan liian pieni tyttökaveriksi. Pojat nukkuivat lattialla eivätkä edes yrittäneet kiivetä sänkyyn, vaikka me Tamin kanssa niitä vähän yritettiin jopa houkutella sinne. Lenkillä käytiin kaikki kolme ja mitään ongelmia ei ollut. Tami paineli flexillä edellä ja pojat seurasivat rinnatusten perässä.
Ollaan käyty Tamin kanssa Toko 1:ssä ja ens perjantaina on vika kerta. Kyllä me ollaan edistytty huimasti : ) Tami osaa tulla sivulle istumaan kun ennen istui aina eteen ja seuraa-kontakti menee jo hyvin, mutta seuraa-kävelyssä on vielä harjoittelemista. Kotona paikka käskykin jo onnistuu hyvin mutta ei vielä harjoituksissa. Jostain syystä maahan menon kanssa on sama juttu. Että niitä täytyy vielä kovasti harjotella myös muualla kuin kotona.
Jostain syystä en nyt saanut valokuvia tähän liitettyä mutta täytyy kokeilla uudestaan.
|
|
||||
|
|
